DB 995 -72 moottorin kunnostustyö

Talven lumitöissä vanha Taavetti joutui hieman liiankin lujille, kun nostolaitteen tarvitseman ylimääräisen väljän rataspumpun takia oli moottoria jouduttu kierrättämään. Jokuset kerrat oli traktori moisen rääkin kestänyt, mutta ei kauaa: Moottorista oli alkanut kuulumaan terävää kalkatusta, ja hetkisen päästä moottori seisahtui.

Tarkemmissa tutkimuksissa selkeni, että neljännen kiertokangen laakerit olivat leikanneet kiinni ja pyörähtäneet aiheuttaen männän osumisen kanteen. Onneksi laakerit olivat lähteneet liikkeelle moottorin käydessä joutokäyntiä, muuten tuhot olisivat olleet laajemmat.

Moottorin purkaminen ei sinällään poikkea muista vastaavista. Toki eroja on autojen moottoreihin siinä, että yleensä moottori ja vaihdelaatikko muodostavat traktorin rungon. Ensiksi moottorin kate pois, sitten apulaitteet, jäähdytin, polttoainetankki ja hytin puolelta tuo nesteohjauksen (orbitrolin) putkisto ja rattiakseliasetelma pois. Kannattaa merkitä ruiskutuspumpun rungon sijainti myöskin, jolloin vältytään ruiskutuksen ajoittamisilta.

Haastavin osuus työssä on traktorin poikkaiseminen: Etuakselisto kannattaa kiilata puukiiloilla paikoilleen, ja tunkkeja kannattaa parit varata työhön. Hytin etummaiset kannakepultit irroitetaan, sitten irroitetaan moottorin ja vaihteiston väliset pultit, tuetaan puoliskat tunkeilla, ja vedetään puoliskot erilleen.

Lohkon irroitus rungosta käy yksinkertaisesti irroittamalla pultit ja nostamalla lohko pois.

Tähän 990/995:een saa vielä suht hyvin osia esim. Arvidsonilta, joten kunnostus kannattaa. Moottorissa on kiinteät sylinterit. Kasauksessa haasteellisin osuus lienee kampiakselin takapään tiiviste, mikä on vanhan tyylin mukainen grafiittinaru (ns."koiranpaska"-) tiiviste, mutta siinä ei sinällään ole muuta kuin että painaa narun hyvin uraansa, leikkaa ylimääräiset pois, ja rasvaa sen. Vaihdelaatikon ulosottoakseli (se pienempi akseli kytkinakselin sisällä) liikkuu muutaman kymmenen senttiä ulospäin, mikä on normaalia.


Moottoritilasta purettuna kaikki ympäröivät osat



Jakopään merkinnät. Pisteet vahvennettu mustalla värillä


Kytkinkotelon kansi. Kuvassa myös orbitroli putkistoineen


Kytkinasetelma. DB:ssa on kaksoiskytkin, toinen ulosotolle.


Kytkin purettuna ja traktorikin poikkaistu.


Moottori nostettu pois



Vaihteiston sekä ulosoton kytkinakselit.
Sisempi on voiman ulosoton.


Moottori purettuna.
Mäntien välissä vioittuneet laakeriliuskat


Koneistettu kansi.



Koneistettu lohko


Koneistettu kampiakseli

Kasauksen jälkeen normaali sisäänajo, ja öljyjen vaihto. Ja tuo rataspumppu tuli kuntoon kotikonstein "plaanaamalla": Hiottiin urille kuluneet päätylaipat tasaiseksi lasin päällä.

(Tarinaa myös täällä)

Eero Jääskeläinen

Salo

Linkittäydy Facebookin kautta, ja pysyt ajan tasalla: