Ruostepaikkojen korjaus, ja miten se tehdään

 Se on tuo luonto siinä mielessä omalaatuinen, jotta se pyrkii aina tasapainoon... Tämän huomaa kaikessa ihmisen tekemässä, mutta varsinkin tuo ominaisuus iskee rautaan - ja ikävimmin tuntuu juuri autoissa. Auton korirakenteet ovat yleisimmin valmistettu seostetusta raudasta ja se kun kovin pyrkii maatumaan hapettumalla ioneiksi - tuttavallisemmin sanottuna ruostumaan. Hapettumista pyritään estämään eristämällä metalli ilmasta yleisimmin peittämällä se polymeeri-, eli muovikalvolla eli maalilla. Maalipinta onkin hyvä keino tuohon tarkoitukseensa, mutta toisaalta se on myös melko hauras rikkoutumaan esimerkiksi kiveniskusta - varsinkin jos muovipinta on auringon tai kemikaalien (esim. tiesuola) vaikutuksesta päässyt heikentymään. Tämän takia olisi auton maalipinnasta pidettävä huolta jo ennen kuin vaurioita pääsee syntymään.

Nykyisin metallipinnan ja maalipinnan välissä on lisäksi ohut kerros ns. uhrimetallia - esimerkiksi sinkkiä. Jos maalipinta vaurioituu, ja ilma pääsee sen läpi, on uhrimetalli ensimmäisenä ottamaan hapettumisreaktion vastaan. Ulkopuolelta katsottuna ruostuminen näyttää hitaalta - miltei olemattomalta, mutta todellisuudessa tässä pelataan vain aikaa: Ennen pitkää uhrimetalli on syöpynyt pois ja itse metalli pääsee ruostumaan.

Mutta, teoriasta käytäntöön: Esimerkkitapauksena on Mazda E2000 pakettiauto, mikä on jo muutamaan kertaan ylimaalattu ilmeisesti aikaisempien ruostevaurioiden takia. Ilmeisesti joissakin näistä ylimaalauksista on maalin alle jäänyt epäpuhtauksia, jotka omalta osaltaan lisäävät kukkasten määrää.

Ensiksi kannattaa tapausta tarkastella kokonaisuutena: Mikäli ruostepaikkoja on paljon ja eri kohdissa, kannattaa harkita koko auton maalausta. Pohjatyöt vievät nimittäin suurimman osan koko työstä, ja paikkamaalausten rajaamisissa, teippailuissa ja häivytyksissä tulee helposti useita tunteja ylimääräistä työtä: Pintamaalin veto ei vaadi enää lisäksi kuin ehjien alueiden karhennuksen.

Maalaukseen tarvittavat maalit (pohjamaali, pintamaali, lakka [jos tarvitaan], ohentimet, kovettimet) on syytä hakea automaaleihin erikoistuneesta liikkeestä. Matkaan tarvitaan auton värikoodi, sekä sopivan kokoinen mallikappale (esim. polttoaineluukku) hiontavahalla käsiteltynä, jotta saadaan mahdollisimman lähelle osuva väri. 

Pohjatyöt aloitetaan auton huolellisella pesulla, mieluiten rasvaa poistavalla pesuaineella (esim. fairy). Paikkamaalausta aiottaessa kannattaa pesun jälkeen kyseisen ruostepaikan sisältävä koripaneeli käydä läpi kokonaan hiomavahalla (esim. Farecla G3). Kun alkuperäinen värisävy on saatu esille, pestään hiontavahan jämät pois ja suojataan alueet joihin ei kajota. Ruoste lähtee yleensä reunoista ja hankauskohdista, joten esim. kylkilistan tai oven kahvan vieressä olevien ruostepaikkojen korjaukseksi on syytä irroittaa myös ruosteen vieressä olevat osat.


Ruostepaikat puskevat ympärilleen ruskeaksi hapettunutta rautaa - eli ruostetta.


Pieneltä ja huomaamattomalta näyttävä ruostepaikka liukuoven kiskon päädyssä.

Korjattava alueen rajaus kannattaa ylettää mahdollisuuksien mukaan koripanelin (esim. ovi, lokasuoja, luukku) reunaan saakka, ja useita pieniä alueita samalla paneelilla tulee välttää, nimittäin pintamaali tekee väistämättä maalatun alueen reunoihin nk. sumurajat, joita on hyvin työläs häivytellä - helpompi on maalata suurempikin paneeli yli.

Hilseilevä ruoste poistetaan porakoneeseen liitettävällä Scotch Brite® -puhdistuslaikalla (ns. "neekerintukka"). Tärkeintä on saada ruoste mahdollisimman hyvin pois: Paras keino tähän on hiekkapuhallus, mutta mikäli se keino ei ole käytettävissä on seuraavaksi paras tapa puhdistaa alue kemiallisesti esim. sitruunahapolla tai fosforihapolla. Hapot tulee poistaa/neutralisoida huolellisesti ennen jatkotoimenpiteitä. Pelti tulee mahdollisuuksien mukaan puhdistaa myös taustapuolelta, sillä ruoste on saattanut edetä jo sinnekin - ja pintapuolisella puhdistuksella ei pitkäikäistä korjausta saada tehtyä.


Sivuoven liukukiskon takana ollut ruostepaikka puhdistettu hiekkapuhaltamalla. Pellissä olevat kraaterit ovat ruosteen syövyttämiä.

 

Ruostevaurioiden laadusta riippuu seuraava työvaihe: Jos ruoste oli ehtinyt syödä peltiin reiän, tulee reikä saada umpeen. Reikää kannattaa saman tien hieman jyrsiä suuremmaksi: Näin vähennetään uudelleen ruostumisen riskiä poistamalla ruosteen pitsittämä osuus, mihin on voinut jäädä ruostekraatereita. Paikkauksen paras tapa on hitsata tilalle uutta peltiä. Mikäli mahdollisuutta tähän ei ole, on toiseksi paras keino täyttää reikä lasikuidulla. Tässäkin asiassa puhtaus on puoli ruokaa, ja paikkaus tulee suojata huolellisesti pohja- ja pintamaaleilla myös takaa.


Takalokasuojan kaaren sisäpuoli on hiekkapuhallettu ja paikattu lasikuitumatolla...


... Tämän jälkeen paikka on maalattu pohja- ja pintamaalilla, minkä kuivuttua paikka massataan kotelosuojalla sekä kiveniskumassalla.

Yksi hyväksi havaitsemani keino ruostekraatereiden ja pienten reikien täyttöön on koritinaus. Tina ei absorboi itseensä kosteutta pakkelin tavoin. Se toimii myös samalla uhrimateriaalina, ja kapseloi mahdolliset ruostepesäkkeet. Työvaihe vaatii harjoittelua, ja tulityö varovaisuutta, mutta omissa tapauksissani on tinatut ruostepaikat pysyneet hyvinä reippaasti kauemmin kuin kitillä täytetyt. 

Pellin pohjustusvaiheessa on montakin tapaa edetä, mutta itse olen ensimmäisenä ruiskuttanut peltipinnalle ohuehkon kerroksen sinkkiä - ja nimenomaan siveltävää versiota (esim. Isopon David's Zinc 182). Sinkin annetaan kuivua kunnolla ainakin vuorokausi, minkä jälkeen pintaa hieman karhennetaan, ja päälle levitetään kaksikomponenttista muovikittiä ohuin kerroksin niin monta kertaa, että alue on joka kohdasta reilusti muun pinnan yläpuolella.


Ruosteen poiston jälkeen pelti on pinnoitettu sinkillä.


Lokasuojan kaaren reikä lasikuidutettu ja kitattu

 

Kun kitti on kunnolla (ainakin vuorokauden) kuivunut, hiotaan alue kauttaaltaan tasaiseksi mahdollisimman suurella ja suoralla hionta-alustalla. Tämä vaihe on lopputulokseen eniten vaikuttava vaihe, missä oikominen kostautuu välittömästi pintamaalauksen jälkeen, joten tarkkuus on tärkeää. Pinnan suoruutta voi tarkastella käsin hivelemällä, tai kostealla rätillä kiiltäväksi pyyhittyä pintaa peilaten esim. valonheittimellä. Jos paikasta haluaa täyden kympin arvoisen, voi paikattavan alueen suhauttaa yli hiontamaalilla, mikä tasaa maalipinnan ja kitin väliset värierot. Kittipinnan pienet kraaterit voi täyttää esim. peukalolla kittiä hieroen, tai ruiskuttamalla tasaiset kerrokset ruiskukittiä, ja hiomalla. Myös se sääntö tulee pitää mielessä, että pakkelilla ei missään tapauksessa suoristeta pintoja - pellit oikaistaan ja suurimmat kuopat tasataan esim. koritinalla.

Kun paikka on saatu ojennukseen kitillä ja se on puhdistettu huolellisesti, on pohjamaalin vuoro. Paikka kannattaa vielä hipaista yli tinnerillä kostutetulla rätillä. Itse olen maalien levittämiseen käyttänyt kynäruiskua, sillä pensselillä tulee helposti epätasainen pinta ja siihen saattaa jäädä harjaksia. Maalia ohennetaan hieman reippaammin kuin ohjeissa, ja ruiskutetaan useita ohuita kerroksia pitäen kerrosten välillä ohjeissa mainittu haihdutusväli. Kerroksia saa olla viidestä kahdeksaankin.


Takaluukun auki revityt paikat pohjamaalattu


Takalokasuojan paikat pohjamaalattu. Rajaukset on tehty pintamaalausta varten.

Pohjamaalin jälkeiset toimenpiteet riippuvat maalien ohjeista. Ennen pintamaalin vetoa kannattaa paikan rajausta laajentaa - mikäli paikka on vain osassa paneelia. Teippaus kannattaa viedä noin 5-10 cm päähän pohjamaalin rajoista, ja rajan teippi kannattaa ensin taittaa puoliksi itsensä alle - näin teippi nousee hieman irti pinnasta.

Pinta maalataan kuten pohjamaalikin, monilla ohuilla kerroksilla. Aluksi maalataan vain pohjamaalatut alueet. Kun rajat ovat tasoittuneet ja pintamaalia alkaa olla tarpeeksi, tehdään häivytys: Ohennetaan maalia reilusti, ainakin puolet saa olla ohennetta. Poistetaan rajateippaukset, ja vedetään ohennettua maalia säteittäin keskustasta kohti maalialueen reunoja. Toistetaan kunnes sumuraja alkaa häipymään. Kaikkia rajoja tuskin saa häivytettyä, mutta mitä enemmän sitä saa häipymään, sen helpompi on jälkityö.

Kun maali on kuivunut, poistetaan loput teippaukset ja kasataan irroitetut osat. Päivän parin päästä voidaan maalatun alueen sumurajoja vielä häivyttää hiomavahalla. Lopuksi auto pestään ja vahataan. 


Maalattu takalokasuoja


Valmis takaluukku


Pohja- ja pintamaalaukseen käytetty kynäruisku

Eero Jääskeläinen

Salo

Linkittäydy Facebookin kautta, ja pysyt ajan tasalla: